8.–12.8. toteutettiin Posion länsipuolella viiden hengen vaellus Korouoman laaksossa. Ryhmä majoittui Lomakeskus Himmerkin hyvän sviittiin. Vaellusta lukuun ottamatta nautittiin aamiainen ja illalliset Himmerkin päärakennuksen ruokasalissa.
Ryhmä kokoontui maanantaina 8.8. Himmerkin lomakeskuksessa. Illan aikana käytiin läpi Korouoman rotkolaakson vaellussuunnitelma ja tasattiin vaelluksen ruoat.
Tiistaina 9.8. Himmerkin Lomakeskuksen johtaja kuljetti ryhmän 30 kilometriä pitkän Korouoman luonnonsuojelualueen pohjoispäähän Koivukankaalle. Yksi oma auto jätettiin laakson eteläpäähän paluukuljetusta varten.
Lähdettiin patikoimaan reput selässä Korouoman ja Korojoen yli . Seuraavaksi kiivettiin Julmakallion päälle ihailemaan maisemia. Täältä laskeuduttiin alas laaksoon ja käveltiin jokivartta pitkin Pajupuron autiokämpälle, missä pidettiin tauko. Sateen saattelemana matka jatkui laakson puolivälissä olevaan Lomarenkaalta varattuun kämppään ”Koron Korsu”, missä oltiin noin 15 kilometrin kävelyn jälkeen seitsemän aikaan. Heti aloitettiin saunan lämmitys ja illallisen valmistelu. Koron Korsu oli erittäin positiivinen yllätys. Kämpässä ei ole sähkövaloa, mutta varustelu on paljon parempi kuin esitteissä luvataan. Keittiökalusteet olivat hyvät ja uudet, lavereitten patjat hyvät. Hella ja saunan uuni vetävät hyvin. Edessä olevassa kauniissa erälammessa voi uida ja kalastaa ja sen vettä voi juoda. Koron Korsu oli erittäin positiivinen kokemus.
Keskiviikkona 10.8. lähdettiin aamulla vaeltamaan maisemia ihaillen Korouoman eteläpäähän. Välillä tavattiin poroja, mitkä olivat paljon arempia kuin maantiellä tavatut. Tauko pidettiin Aimojärven levähdyspaikalla. Laakson eteläpäässä oltiin puoli viiden aikaan. Himmerkissä odotti sauna ja pohjoisen herkkuja sisältänyt illallinen.
Torstaina 11.8. tutustuttiin ensin läheiseen Riisitunturiin pienessä vesisateessa ja tämän jälkeen Posiolla olevaan Pentikin näyttelyyn ja museoon. Lopuksi käytiin vielä lomakeskus Kirikeskuksessa, mikä kuuluu Himmerkiin. Kirikeskuksessa oli parhaillaan käynnissä kansainvälisten taiteilijoiden luova työtapahtuma.
Positiivinen yllätys oli se, että emme tavanneet Posiolla ja Korouomassa hyttysiä. Perjantaina 12.8. jätettiin tyytyväisinä hyvästit Himmerkille ja Posiolle.
Talvella Korouoman rotkolaakso on jyrkkien seiniensä ansiosta tunnettu ja suosittu jääkiipeilijöiden kohde.
Hyvä kertomus. Suomessakin voi vaeltaa. Moni suomalainen ei tunne Suomea. Kannattaa tutustua!
Haluaisin lisätietoa Posion vaelluksesta ja Himmerkin lomakeskuksesta. Miten parhaiten pääsee sinne Helsingistä?
Olen unohtanut vastata sinulle. Parhaiten pääsee Helsingistä lentämällä Kuusamoon. Perillä olisi hyvä olla auto käyetttävissä. Voin suositella Himmerkiä.
Milloin järjestätte seuraavan matkan Sveitsiin? Minua kiinnostaa Graubündenin alue Itä-Sveitsissä. En ole ollut seillä aikaisemmin.
Terveisin
Pekka
Seuraava vaellusmatka järjestetään 18.-24.8.2018. Lisää tietoa: http://www.fins-tours.ch/tour/loppukesaen-vaellusmatka-sveitsiin